lauantai 29. marraskuuta 2014

Matkalla taas osa 4 Lontoo

 Vävyä nolotti Anopin
kuvaamisinnostus aamupalalla.
Silti täytyi ikuistaa
Clarence hotelin aamupalamenu
ja suloiset marmeladiannokset.
Tietenkin tarjolla oli
English breakfast


 Hotelli valikoitui saunan vuoksi.
Tulimme niin myöhään illalla, 
ettemme ehtineet saunaan.
Ja aamulla oli kiire lentokentälle
vastaanottamaan Isoveljeä.
Hän oli työmatkalla Bostoniin ja 
kulutti aikaa Lontoossa, 
odotellen seuraavaa
lentoa.


Ajoimme ohi Windsorin linnan,
hiljensimme toki kohdalla hieman.

Pikaisesti nappasimme Isoveljen 
Heathrowlta.

Taitava kuljettajamme
osasi helposti Notting Hilliin,
missä olikin Lontoon kotimme.
Allaoleva auto ei toki ollut 
meidän automme
ajomatkan jäljiltä.


Vävy palautti vuokra-auton.
Sitten alettiin The Turisteiksi.
Vaikka kaikki kuvat ovat vähän vinossa,
Kuva(aja) ei omasta mielestään ollut!


 
Mäyrässä syötiin 
taas Fish´n chipsit

Isoveli hyppäsi metroon, jolla pääsi
kentälle takaisin.
Me muut lähdimme hotellille
leputtamaan jalkoja.

Illalla tälläydyimme hienoiksi ja
lähdimme teatteriin.
Sinänsä turha tälläytyminen, 
koska suurin osa muista 
teatterilaisista oli
pukeutunut hyvin arkisesti.

Menimme St Martinsiin katsomaan 
Mousetrappia.
Hieno paikka piippuhyllyllä.
Hieman Rullasta 
tuppasi huimaamaan.
 

Kaikenlainen syötävä ja
juotava oli sallittua tässä 
katsomossa.
Jopa jäätelöä oli myynnissä.
Mansikkaa ja suklaata.

 

Teatterin edessä Rullanen bongasi
julkkiksen.
Nimi muistui mieleen vasta
seuraavana päivänä
Isoveljen avustuksella.

Kotimatkalla pysähdyimme
kuninkaallisessa pubissa.
 
Sitten mamittamaan.
Mukavat vuoteet,
uni maistui makoisalle.
 http://q-ec.bstatic.com/images/hotel/max400/949/9494811.jpg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti