maanantai 25. helmikuuta 2013

Helmikuun luetut

               

"Paganini ja paholainen on kirjoitettu elokuva- tai tv-sarja mielessä. 
Siinä on viihderomaania, "realistista" pohjoismaista dekkaria, amerikkalaista actionia ja riittävästi panokohtauksia ja hyytävää pakenemista läpi risujen ja männynkäpyjen. Kaikki on kirjoitettu aiemmin mutta paremmin."
Näin kirjaa arvioitiin Savon Sanomissa.  
Taidan allekirjoittaa tuon arvioinnin. Luin silti kirjan kohtalaisen lyhyessä ajassa, vaikka se olikin paksu eepos.

 

 Yhdeksänvuotias Emilie katoaa matkalla koulusta kotiin. Jäljelle jäävät vain reppu ja kimppu leskenlehtiä. 
Kuusi päivää myöhemmin kidnapataan pikku Kim. Hänet löydetään nopeasti - kuolleena, ruumiissaan lappu: ”SAIT ANSIOSI MUKAAN”.
Inger Johanne Vik, tutkija ja pienen lapsen äiti, on yhtä järkyttynyt kuin muutkin maanmiehensä. Täs tarina lähtee kehkeytymään.

Suosittelen hänelle, joka pitää tämän tyyppisistä kirjoista.


 Kun suljen silmäni
Christine herää joka aamu vieressään vieras mies, joka kertoo olevansa hänen aviomiehensä. Lisäksi mies kertoo, että Christine on 47-vuotias ja että hän oli 20 vuotta sitten auto-onnettomuudessa, joka vaurioitti hänen muistiaan pahasti. Joka ilta kun Christine nukahtaa, hänen muistonsa kuluneesta päivästä pyyhkiytyvät pois.

Menneisyys alkaa hahmottua, kun Christine aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen salassa mieheltään. 

Jännittävä kirja, joka vauhdilla johdattaa lukijaa kohti loppuhuipennusta. Rullasen mieleinen kirja.



 Karin Slaughter laittaa kahden rikosromaanisarjansa päähenkilöt seikkailemaan yhdessä Pettävä hiljaisuus -kirjassa. Grant County -sarjan lääkäri ja kuolinsyyntutkija Sara Linton on tutustunut Atlantaan muutettuaan Atlanta-sarjan agentti Will Trentiin.

Rikosjuoni on järkeenkäypä, mutta kertomuksen loppuratkaisu tulee yhtä puun takaa kuin murhatkin. Ei oikein voi vetää lankoja yhteen ennakkovihjeistä, koska Slaughter pimittää tämän puolen.
Slaughter kirjoittaa vetävästi ja jännitysmomentit osuvat kohdilleen. Saran perhepiiri tuo kovaan tarinaan sopivasti rentouttavia suvantokohtia.
 - arvioidaan kirjaa Savon sanomissa.
Rullasen suosikki.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kävimme kerran Einossa.

Mies huomasi, että hänen Punaisessa Scardissa on ruokailuetuja, jotka vanhentuvat helmikuussa.
Päätettiin lähteä kahdestaan ulos syömään, 
siis ei omalle terassille, 
vaan ihan Ravintolaan.

Scardithan käyvät vain s-eturavintoloissa.
Siinä torilla arvottiin mikä kolmesta valitaan ja
valittiin Eino. 
Pääosin siksi, että kumpikaan ei ollut
aiemmin käynyt Einossa. 
Toinen syy oli, että Einon ruokalista 
vaikutti tyyriimmältä
Scardista olisi enemmän hyötyä. ?

Sisälle mentiin ja päätettiin jäädä.
Ei valittu halvinta Oopperaleipää,
joka olisi ollut helmikuun tarjouksessa.
Otettiin muuta hyvää. 

Ja Rullanen otti eturuuaksi Valkosipulietanoita...
    
Nam. Etanahyvää riitti kummallekin kolme kappaletta!
Pääruokakin tuli melko pian. 
Ja oli hyvää, mutta jo sitä syödessään Rullanen totesi ääneen Miehelle, ettei häntä tarvi tänne toista kertaa tuoda.
Yksi kerta riitti.
Mutta ruoka oli hyvää!

Kun laskun maksamisen aika tuli, Tarjoilija otti Miehen Scardin ja lähti kassalle. 
Palasi pian takaisin ja sanoi, ettei se heillä käy. 
Vain ketjuravintoloissa, kuin naapurissa olevat 
Amarillo tai Rosso, ne kaksi muuta vaihtoehtoa.

Sen pituinen se.
Kävimme kerran Einossa.    

perjantai 1. helmikuuta 2013