maanantai 31. lokakuuta 2016

Lokakuun luetut

"Seksi, vapaa rakkaus, hippiaate ja perheen yhteys Mitä on oikea rakkaus? Vapaan rakkauden aatteet ja vaateet saattavat eurooppalaisen ydinperheen konfliktiin 1960-luvulla. Kotiäiti Alicella ja hänen ekonomimiehellään Ericillä on kolme lasta ja talo eurooppalaisessa nukkumalähiössä. 1960-luvulle ja 1970-luvun alkuun sijoittuvassa tarinassa perheen elämään vaikuttavat voimallisesti uudet muodikkaat aatteet parinvaihdosta, ryhmäseksistä ja kontrolloidusta uskottomuudesta. Seksin ylikorostus ja pakkomielteiset syrjähypyt eivät kuitenkaan sovi kaikille, ja perheen äidin mielenterveys murtuu. Perheen lapset oireilevat, ja Ericin olisi kasvettava isäksi."
Mielenkiintoinen.
Mukaansa tempaava
kaikessa hitaudessakin.
Lukemani teksti
näkyi päässäni tuon
aikakauden kuvina.

"Lapsi katoaa tuntemattoman matkaan metrotunnelissa. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin myös tämän veli on kateissa. Tapausta selvittävä tulkki ja mestarihakkeri Danny Katz saa pian huomata olevansa itse epäilysten ja takaa-ajon kohde. Vauhdikkaat käänteet johdattavat lukijan Tukholman pelottavaan alamaailmaan, voodoo-uskomusten keskelle Dominikaaniseen tasavaltaan sekä tietoverkkojen salattuihin kätköihin."
Vauhdikas,
nopeasti etenevä,
nopeasti luettu.