lauantai 27. huhtikuuta 2013

Huhtikuun luetut

 
"Sirkus saapuu varoittamatta. Siitä ei ilmoiteta etukäteen, kaupungin lyhtypylväisiin tai ilmoitustauluille ei ilmesty julisteita, paikallisessa lehdessä ei ole mainosta tai mainintaa. Se vain yksinkertaisesti on paikassa, joka vielä eilen oli tyhjä."
Huikea lukuelämys. 
Erin Morgenstern maalaa upean, mielikuvituksellisen  
yösirkuksen silmiesi eteen. 
Voit nähdä teltat ja tapahtumat koko ajan,
kuin katsoisit elokuvaa.
Upea, suosittelen ehdottomasti!! 

 Kansi: Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä
"Rikkaan perheen 19-vuotias poika Marc putoaa kotinsa ylimmän kerroksen ikkunasta juhannusjuhlien aikana. Monelta taholta vakuutetaan, että kyse on traagisesta onnettomuudesta tai itsemurhasta, mutta Marcin äiti ei anna periksi. Juttua alkaa tutkia argentiinalaissyntyinen komisario Hector Salgado. Vähitellen Marcin kuoleman takaa paljastuu pitkään jatkunut julma vyyhti, jossa etuoikeutettujen pieni piiri suojelee toisiaan loppuun saakka - ja seurauksista välttämättä.
Kirja käynnistyy hieman hitaasti, mutta espajalainen kulttuuri kiehtoo. Hill raottaa synkää salaisuutta, joka johtaa kauas menneisyyteen. Loppu kirjasta onkin sitten pakko lukea yötä myöden karmivaan loppuun saakka"  lainaus mtv3.fi -sivulta.
Näin juuri kävi Rullasellekin, pakko lukea loppuun saakka.
Suosittelen. 

 James Patterson: Paha Mary, kansikuva
 Pahassa Maryssa Alex Cross joutuu keskeyttämään perhelomansa, kun tunnettu näyttelijä surmataan kotinsa edustalla Beverly Hillsissä. Tekijäksi ilmoittautuu "Mary Smith". Ovatko Hollywoodin A-listalaiset nyt myös Maryn tappolistalla? Armoton kilpajuoksu sarjamurhaajan kanssa vie Alex Crossin uransa kuohuttavimpaan ajojahtiin.
Alex Cross on yksi Rullasen suosikkihahmoja dekkarikirjallisuudessa. Eikä Alex petä tässäkään kirjassa.

 Chris Cleave: Poikani ääni, kansikuva
Huhtikuu on hyvien kirjojen kuukausi.
 "Kun Arsenalin jalkapallostadionilla Lontoossa tehdään terrori-isku, tuhansien kuolleiden joukossa on myös nelivuotias poika ja hänen isänsä, Arsenalin vannoutuneimmat kannattajat. Kun pommi kotijoukkueen päädyssä räjähtää, pojalla on kädessään pieni kangaspupu, joka löytyy myöhemmin tuhkan ja tuhon keskeltä."Hyvä Osama", alkaa pojan äidin kirjoittama kirje, jollaista hän ei toivo kenenkään muun enää joutuvan kirjoittamaan. Niin alkaa myös vavahduttava matka yhden naisen sortuvaan mieleen.Poikani ääni on kirje Osama bin Ladenille, äidin suruhuuto." 
Kuinka kukaan voi olla vaikuttumatta ja liikuttumatta tätä kirjaa lukiessa? kysyy Guardian. Näin kävi Rullasellekin.
Yhdessä illassa ja aamussa kirja oli ahmittava loppuun.
Niin todentuntuinen, että jo mietin onko tämä tapahtunut joskus oikeasti.  

Kansi: Chris Cleave: Little Been tarina "Koskettavuuden tarinaan tuo viaton nigerialaistyttö, paperiton pakolainen Englannissa. Hänen  kotikylästään tuli öljysodan kiistelykenttä, tyttö näki liikaa ja siksi sotilaat olivat tappaa hänet. Little Bee onnistuu hakeutumaan toimittajapariskunnan luo. Heidän kohtalonsa sitoo yhteen eräs tapahtuma Nigeriassa vuosia sitten. Romaanin toisella päähenkilöltä, Sarahilta, puuttuu toinen etusormi tämän tapahtuman vuoksi."
Tämäkin Cleaven kirja vei mukanaan. Kannattaa lukea, ehdottomasti. 

Kansi: Lincoln Child ja Douglas Preston: Tulikivi
 "Pendergast saa vastaansa vanhan vihtahousun. Long Islandilla sijaitsevan kartanon jykevien porttien takana FBI:n erikoisagentti Pendergast kohtaa kammottavan verilöylyn jäljet. Lukitulta vintiltä, tulikiven tukahduttavan katkun keskeltä löytyy taidekriitikko Jeremy Groven maalliset, kytevät jäännökset, joiden vieressä on lattiaan painautunut sorkanjälki. Näkymä muistuttaa tarunomaisia kertomuksia kauheuksista, jotka lankesivat niiden ylle, jotka tekivät sopimuksen paholaisen kanssa."
FBI:n erikoisagentti Aloysius Pendergast 
on myös Rullasen suosikkihahmoja. 
Tieteen ja yliluonnollisen yhdistäminen 
vie lukijaa loppuun asti. 
Onko kyseessä Vanha Vihtahousu. 
salaisuus selviää vasta loppumetreillä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti