sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Kesäkuun luetut

 

"Kuolinsyytutkija David Hunter palaa sumuisille nummille kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Kahdeksan vuotta sitten samasta paikasta löydettiin murhatun ja raiskatun teinitytön ruumis. Tekijäksi paljastui tuolloin psykopaattinen sarjamurhaaja Jerome Monk. Monkin murhaamat kaksostytöt jäivät kuitenkin samoihin aikoihin löytymättä. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Monk on päässyt karkaamaan vankilasta. Vaikuttaa siltä, että hän haluaa kostaa kaikille, jotka kahdeksan vuotta aiemmin olivat osallisia rikostutkimuksiin. Moni David Hunterin tuttavista on vaarassa, ja kun eräs tuttava menneisyydestä pyytää häntä mukaan uusin etsintöihin, hän päättää palata nummille. Kahdeksan vuoden aikana on tapahtunut paljon. Davidin elämä on kovasti muuttunut, kuten myös monen muun rikostutkinnassa mukana olleen. Kaikki ovat vanhenneet, osa rankemmin kuin toiset. Kun David palaa takaisin menneisyyden maisemiin, nousee paljon ikäviä muistoja mieleen. Hän päättää kuitenkin suorittaa hänelle osoitetun tehtävän, joka lopulta osoittautuukin vielä odotettuakin rumemmaksi, rankemmaksi ja vaarallisemmaksi."
Jännittävä, 
hyvin otteessaan pitävä, tarina.
Nimestä päätellen 
luulin lukeneeni jo
aiemmin. 
Enpäs ollut.
Suosittelen.

"Stephanie Maddox on tottunut tekemään päätöksiä. Työ FBI:ssä pitää hänet kiireisenä, mutta yksinhuoltajaäidin tärkeysjärjestys on selvä. Ykkössijalla on hänen teini-ikäinen poikansa Zachary, joka odottaa malttamattomana kutsua collegeen. Maailma suistuu raiteiltaan, kun Stephanie löytää Zacharyn huoneesta aseen. Heti perään ovelle ilmestyy kollega FBI:stä ja lausuu pysäyttävät sanat: ”Asia koskee Zacharya.” Onko Zachary sekaantunut johonkin rikolliseen. Eikö äiti tunne poikaansa lainkaan? Ja jos epäilyt pitävät paikkansa, mikä on Stephanien velvollisuus: Suojella Zacharya? Vai suojella muita? Raja oikean ja väärän välillä sekoittuu, kun syyttävä sormi osoittaa omaa lasta kohti. Stephanien on myös viimein kohdattava menneisyys, jonka hän on kaikin tavoin yrittänyt unohtaa. Alkaa piinallinen matka totuuden tuolle puolen."
Sujuvasti kulkeva tarina.
Helppolukuinen,
nopeasti luettu
kesädekkari.
Suosittelen.

                                  
"Vuoden 1979 kuuma ja kuiva kesä Marinin piirikunnassa Kaliforniassa. Rachelin ja hänen sisarensa Pattyn kodin lähellä olevalta vuorelta löytyy surmattuna useita nuoria tyttöjä. Sisarten isä - kaupungin komea ja karismaattinen (ja tunnetusti uskoton) rikosetsivä - saa tehtäväkseen johtaa surmatöiden selvitystä. Samaan aikaan kun sisaret pohdiskelevat murhaajan henkilöllisyyttä, he joutuvat todistamaan isänsä hidasta riutumista ja äitinsä vaipumista yhä syvempään masennukseen. Seuraavien kuukausien aikana löydetään lisää surmattuja tyttöjä, ja Rachel päättää ottaa asian omiin käsiinsä, millä on kohtalokkaat seuraukset hänen rakkailleen. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Rachel palaa kotiseudulleen. Hän on vakaasti päättänyt palauttaa isänsä maineen, mutta odottamaton paljastus yllättää hänet."
Ihastuttava tarina.
Jännitys tiivistyy loppua
kohden, kohtaavatko
sisarukset murhaajan.
Suosittelen, ehdottomasti.

"Lastensuojelun rakenteisiin syvälle sukeltava romaani ja koskettava kertomus yhteiskunnan epäonnistumisista. Seitsemänvuotias Alex on väkivaltainen ja selvästi häiriintynyt lapsi. On kuitenkin aikuisia, jotka välittävät ja haluavat auttaa. Mutta riittävätkö heidän voimansa ja keinonsa Alexin pelastamiseen? Asianajaja Sophia Weberistä kertovassa romaanissa ensimmäinen on yhteiskunnan rakenteita syväluotaava tarina viranomaisten virhetulkinnoista. Siitä, miten tuhoisaa on antaa ennakkoluulojen ohjata päätöksentekoa. Matkaa pimeyden ytimeen tehdään välillä mutkitellen, mutta vääjäämättä. Eivätkä kaikki selviä matkasta hengissä. Onneksi toivoa paremmasta kuitenkin on."
Vahva ja
toden tuntuinen tarina.
Suosittelen!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti