sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Huhtikuun luetut

"Vangitseva trilleri lapsuudenleikistä, joka menee vaarallisesti pieleen. Liitu-ukon yllätyskäänteet tyrmistyttävät taitavinta ja tottuneintakin lukijaa. On vuosi 1986. Eddie ja hänen kaverinsa ovat kaksitoistavuotiaita. Liitu-ukot ovat heidän salainen koodinsa: he jättävät toisilleen viesteinä pieniä liitu-ukkopiirroksia, joiden merkityksen vain he tietävät. Mutta sitten salaperäinen liitumies johdattaa heidät suoraan paikalle missä silvottu ruumis lojuu - eikä mikään enää ole ennallaan. 30 vuotta myöhemmin ystävykset saavat kirjeen, joka sisältää ainoastaan kuvan liitu-ukosta. Sitten yksi heistä kuolee. Eddie oivaltaa, että kykenee pelastamaan nahkansa vain selvittämällä, mitä kauan sitten todella tapahtui." 
Ei niin jännittävä,
että olisin yöuneni menettänyt.
Mutta kelvollinen!
Todellakin suosittelen.


"Lucy Whittaker on kolhiintunut sydänjuuriaan myöten. Lontoossa hänelle ei ole enää mitään, ja jos media media saa tietää, mitä tapahtui, Lucysta tulee maan vihatuin nainen. Ainut vaihtoehto on lähteä pois Englannista. Lucyn pakopaikka tarjoutuu ilmoituksen kautta, jossa haetaan kodinhoitajaa syrjäiseen kartanoon Toscanaan. Sieltä kukaan ei osaa etsiä häntä, eikä hänellä ole edes aikaa miettiä Lontoon tapahtumia, kun kartanon omistava erakoitunut amerikkalaisnainen Vivien pitää Lucyn kiireisenä. Kesän aikana Lucylle alkaa hahmottua salaperäisen Vivienin synkkä menneisyys, joka on kätketty syvälle rapistuvan kartanon uumeniin, paikkoihin, joihin Lucylla ei ole lupaa mennä."
En oikein osaa sanoa,
miten suhtaudun tähän kirjaan.
Ikäänkuin "kioskikirjallisuutta",
hömppää, mutta
kuitenkin luin koko tarinan.
Ja jopa suosittelenkin sitä.

"Humalainen mies tunkeutuu naisen kotiin, raiskaa tämän ja jää nukkumaan naisen viereen. Hätääntynyt nainen onnistuu kutsumaan poliisit paikalle. Tapaus näyttää selvältä, raiskaaja on saatu kiikkiin. Mutta sitten mies kertoo tavanneensa naisen Tinderissä ja tehneensä juuri niin kuin nainen oli viestissään pyytänyt. Todisteiden perusteella mies puhuu totta ja hänet vapautetaan. Mutta juttu jää mietityttämään poliiseja. Pari kuukautta sitten oli nimittäin sattunut samanlainen tapaus, nainen oli Tinderissä kutsunut vieraan miehen kotiinsa ja jälkeenpäin syyttänyt miestä raiskauksesta."
Huu, pelottavaa.
Jännittävä, itsenäinen
jatko-osa Erla-ryhmän
tutkimuksista.
Suosittelen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti