"Veteraanitoimittaja Scott McGrath tutki viisi vuotta sitten mysteerisen,
suorastaan kuin savuna ilmaan haihtuneen elokuvaohjaajan, Stanislas
Cordovan tapausta. Cordova oli tullut kuuluisaksi suorastaan
kauhistuttavilla elokuvillaan, missä mentiin ihmismielin pimeimpiin
syövereihin. Elokuvien ja Cordovan ympärille oli muodostunut suorastaan
oma kultti, cordoviitit, joiden fanaattisuus tuntui saavan
karmaiseviakin piirteitä."
Sivuja 725.
Aika ajoin pitkästyttävä,
toisin paikoin ahmittava.
Jokatapauksessa mielenkiintoinen.
Mutta en tiedä,
suosittelisinko!
"Parikymmentä vuotta
sitten murhataan nuori raskaana oleva nainen kammottavalla tavalla
Ruotsin länsirannikolla Norjan rajan tuntumassa Nordkosterin saarella.
Nainen haudataan rantahiekkaan pystyasentoon siten, että vain hänen
päänsä jää pinnan yläpuolelle. Kun tulvavuoksi tulee, nainen hukkuu.
Tapauksella on silminnäkijä, yhdeksänvuotias poika. Uutterista
tutkimuksista huolimatta murha jää kuitenkin selvittämättä."
Mukaansatempaava
tarina.
Ruotsalaiset osaavat,
mitä siitä vaikka kieli
on välillä tökkivää,
kääntäjästähän se on kiinni.
Suosittelen.
"Romaani, pienoisromaaniksikin luokiteltu, vie lukijansa kaartelematta
vuoteen 1867, viimeisen Suomessa koetun suuren nälänhädän aikaan,
jolloin nälkä ja varsinkin sen liepeillä liikkuneet kulkutaudit veivät
maan silloisesta väestöstä kahdeksan prosenttia. Suuret ihmisjoukot
jättivät kotinsa ja lähtivät etsimään ruokaa ja elämisen mahdollisuuksia
– jostakin."
Hrrr, hui miten
kammottava kirja.
Synkeä tositarina?
Pakko ahmaista loppuun.
" On vuosi 1925. Irene Blum on uhrannut koko
elämänsä Seattlen itämaisen taiteen museolle. Museossa avautuu
kuraattorin paikka, mutta yllättäen paikan saakin Irenen sijasta
Marshall Cabot -niminen mies. Luultavasti sukupuolensa takia.
Sisuuntunut Irene päättää jättää Seattlen taakseen ja lähtee Kambodzaan
etsimään kuparitauluja, joiden tiedetään kuuluneen muinaiseen khmerien
kulttuuriin. Matkatoverikseen Irene saa Simone Merlinin, nuoren ja
viehättävän ranskalaisnaisen, joka on saanut mainetta
temppelinryöstäjänä. Kuparitaulujen löytäminen toisi heille molemmille
mittaamattomasti mainetta. Matkaan lähtevät myös Simonen ensirakkaus
Claude sekä Shanghaissa yökerhoa pyörittänyt Marc Rafferty, ja pian
selviää, että heistä jokaisella on omat syynsä mysteerin ratkaisemiseen."
Mielenkiintoinen tarina,
"kadonneenaarteenmetsästäjät"-
tyyppinen.
Poikkeuksellinen ympäristö,
Kambodsha.
Suosittelen.
"Kolme vuotta sitten oikeuslääketieteen huippuasiantuntija David Hunter
hylkäsi entisen elämänsä kohdattuaan suuren tragedian. Nyt hän elelee
maalaislääkärinä pienessä Manhamin kylässä valmiina jättämään
menneisyytensä lopullisesti taakseen…Kunnes Sally Palmerin pahoin runneltu ruumis löytyy."
Kyllä dekkarit on mun juttu.
Hotkaisin Beckettin
hetkessä
ja
suosittelen.
Taisi olla maaliskuun viimeinen
ja samalla paras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti