Rullaselle kirja jätti
ikävän jälkimaun.
Oliko kirja oikeasti
toiveikas?
Ehkäpä oli, mutta
Ehkäpä oli, mutta
Rullaselle liian
realistinen.
"Barbarotti palaa 60-luvulle.Yksinäisyys, rakkaus ja itsekkyys johtavat
inhimilliseen tragediaan Nesserin tarkan psykologisen silmän
ohjailemina.Metsästä jyrkänteen alta löytyy kuollut mies. Tapaus kävisi
onnettomuudesta tai itsemurhasta, jollei miehen tyttöystävä olisi
kuollut samassa paikassa 35 vuotta aiemmin, kun he olivat ystävineen
sieniretkellä. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan kukaan ei nähnyt tai
kuullut mitään. Barbarotti ja Backman jäljittävät ystäväpiiriä, johon
uhrit kuuluivat 60-luvun Uppsalassa. Mitä tapahtui huolettomien
ylioppilasvuosien päätteeksi? Ja miksi jonkun on kuoltava sen takia
vielä vuosien jälkeen?"
Helppolukuinen,
perinteinen.
Barbarotti selvittää
rikoksen kuin rikoksen.
"Yksinäinen
baarimikko Bob yrittää pysyä kaidalla polulla. Kun hän löytää hylätyn
koiranpennun ja kohtaa pian sen jälkeen kiinnostavan naisen, elämässä
tuntuu olevan toivoa. Mutta Bobin serkun omistama baari toimii
tsetseenimafian postilaatikkona, paikkana jossa likainen raha vaihtaa
omistajaa.Tarkkasilmäinen poliisi kiinnostuu baarin toiminnasta, koiranpennun
edellinen omistaja ilmestyy paikallle vaatimuksineen, ja Bob on väärässä
paikassa väärään aikaan. Hänen on aika tehdä tilit selviksi - myös
itsensä kanssa."
Mielenkiintoinen,
novellimainen.
Yllättävä loppuhuipennus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti