lauantai 13. heinäkuuta 2013

Ranskanmaalla osa 1

Hääpäivien määrä lähestyy kolmeakymmentä.
Rullanen ja Mies lähtevätkin sen kunniaksi vierailemaan Ranskanmaalle.


 Finnairin suomalaiset siivet lennättivät Rullasen ja Miehen komeasti Pariisiin, Charles de Gaullen kentälle.
Lämmin ilma vastaanotti matkalaiset. 

Nyt pitäisi vain löytää rautatieasema!
Yhden harhatien jälkeen asema löytyi kuin löytyikin.
 Ja osattiinpas mennä oikeaan junaankin, 
jolla ajella hurautettiin Gare de Nordille.
Sattuipas varsin nopsa juna, joka ei juuri pysähdellyt matkalla.

Isoveli oli kuukauden verran ollut Ranskanmaalla töissä. 
Hän oli tullut Pariisiin edeltävänä iltana 
ja suunnitellut kulkureittejä parhaimpiin paikkoihin.
Helposti löysimme toisemme isolla asemalla ja painavia matkalaukkuja vetäen raahustimme hotellille. 


Hotel Garden Opera oli mielenkiintoisella alueella, 
kauppoja ja kahviloita oli joka puolella. 
Alue ja hotelli molemmat henkivät pariisilaisuutta.
Huoneemme oli neljännessä kerroksessa. Onneksi hotellissa oli 
Hyvä hissi! 
Tallelokeroitakin oli, se selvisi seuraavana amuna aamupalalla.






Siistiydyimme hieman ja päätimme lähteä tutustumaan kaupunkiin.
Mies kävi parturissa ja päätti ostaa hatun! Ei siksi, että Parturi olisi ollut huono, päinvastoin hän oli nopea ja näppärä.
Mutta Pariisissa pitää olla hattu!

Kävimme syömässä Pompidou- aukion laidalla 
sijaitsevassa Creperiessä. 
Galettesit olivat maukkaita suolaisina ja makeina.
Niistä saimme voimaa aloittaa Pompidou -kierros.




 Päätimme lähteä tutustumaan Nykytaiteen museoon sisältä.

 
Mielenkiintoisia näkymiä 
- avautui myös rakennuksen 
ulkopuolella kulkevilla liukuportailla.




 Tässä annos nykytaidetta eri aikakausilta
 


Lopulta Mies kyllästyi ja lähti istuskelemaan aukiolle.



Matka jatkui ohi paikallisen kaupungintalon.
 

Siltaa pitkin yli Seinen.

Suuntana
Pariisin Notre Dame.
Ensin pysähdyttiin Quasimodon kahvilassa.



Notre Dame de Paris







 

Notre Damelta matka jatkui pitkin Seinen rantaa.
"Kuin uomassaan Seine virtaa... "

Säätila oli siis todella helteinen. 
Siitä johtuvia pysähdyksiä oli tehtävä usein.


 










Rakot jalkapohjissa (siis Rullasen jalkapohjissa)
raahustimme kohti Louvrea.
Näkemisen arvoinen paikka ehdottomasti, vaikka
emme käyneetkään sisällä asti.





Concorden aukiolta varasimme paikat huomista 
hääpäiväilotulitusta varten.


Metro kulkee sukkelaan. 
Kävimme välillä levähtämässä hotellilla.
Huikea näkymä hotellin takapihalle. :D


Murua rinnan alle tarvitaan kaiken kuntoilun lisäksi.
Istuskelimme iltaa paikallisessa hampurilaispaikassa, missä
"Anskun" kaksoisolento palveli helmat heiluen asiakkaita. 






Nyt pää tyynyyn ja keräämään voimia 
huomista hääpäiväturneta varten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti