sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Yrttitarha

Nimipäiväni kunniaksi 
päätin rakentaa itselleni yrttitarhan.

No, siis onhan siellä ainakin 
Kuolemattomien yrtti Japanista.
Sille löytyi sopiva paikka Terijoen salavan kainalosta.
Jiaogulan on kiinalainen köynnöskasvi, 
 "Kuolemattomien yrtti". 
Se viihtyy puolivarjossa tai varjossa. Lehdistä voit valmistaa teetä tai lehtiä voi syödä sellaisenaan. 
Jiaogulan kestää muutaman asteen pakkasta, mutta viedään talveksi viileään, pakkasettomaan paikkaan.
Ja Vaaleanpunainen pelargoni on vain somisteena.

Tässä minun pieni yrttitarhani,
seuranaan paprika ja tomaatti...

Ananassalvia 
tuoksuu makealta anikselta. Se sopii kakkuihin, salaatteihin, juomiin ja jälkiruokiin. Lehdet voi murskata hienoksi ja sekoittaa kermavaahtoon tai pirtelöön.

Sitruunamelissa 
on sitruunalta tuoksuva ruoho ja mehiläisten lempiyrtti.Lehtiä voi käyttää salaatteihin ja jälkiruokakastikkeisiin. Niitä voi myös lisätä jääteen joukkoon sekä jäädyttää tai sokeroida jälkiruokien koristeiksi. 
 Sitruunamelissan on jo kauan tiedetty torjuvan masennusta. Yrtin uute rauhoittaa hermoja ja auttaa myös nukahtamaan.

Oregano 
on tuttu pizzamauste, mutta sitä kannattaa silputa myös salaattiin, keittoihin, kaali-, kesäkurpitsa-, herne-, muna- ja juustoruokiin. Kuivata lehtiä leikkaamalla satoa pitkin kesää. Muista, että myös kukat maistuvat herkullisilta. Oregano sopii hyvin herkullisen yrttiöljyn valmistukseen. 

 Persilja
Silolehtinen persilja sopii antamaan väriä ja makua risottoon ja pastaan, marinadeihin, keittoihin, munakkaisiin ja lähes mihin tahansa vihreyttä kaipaavaan ruokaan. Persiljassa on paljon rautaa ja vitamiineja, joten sitä ei kannata säästellä. Persiljaa on hyvä sekä kuivata että pakastaa tuoreena pitkän talven tarpeisiin. Persiljasta valmistettu tee lisää virtsaneritystä ja sopii puhdistavana virtsatievaivoista kärsiville.

 Paprika 
on loistava C-vitamiinilähde, joka ohittaa C-vitamiinipitoisuudessa niin appelsiinin, sitruunan kuin mansikatkin.

Pensastomaatti
Tomaatti kuuluu kasvisten viiden värin jaottelussa punaisen eli vahvan voimavärin ryhmään. Tomaatin väri sykähdytti ihmisiä jo ennen kuin oli tieteellisiä tuloksia 
värien vaikutuksesta elintoimintoihin.
Nykyään tiedetään, että tomaatin punainen väri tulee lykopeeni-nimisestä yhdisteestä, joka on karotenoidi. Lykopeeni tutkitusti suojaa ihmisen soluja ehkäisten niitä syöpämuutoksilta. Lykopeenin puutteella on todettu yhteyttä miesten eturauhassyöpään. Lykopeeni myös hidastaa verisuonten tukkeutumista ja auttaa nujertamaan sydän- ja verisuonitauteja.


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti