perjantai 9. toukokuuta 2025

Toukokuun luetut

 

"Lilyn elämä on kiireistä: hänen kukkakauppansa kukoistaa ja tyttärensä kasvaa kovaa vauhtia. Tuntuu siltä, että vaikeudet Rylen kanssa ovat jo takanapäin, mutta kun Lily törmää kadulla nuoruudenrakkauteensa Atlasiin, elämä heittää jälleen volttia. Samaan aikaan Atlas joutuu kasvotusten traumojensa kanssa. Voiko edes rakkaus parantaa nuorena saadut haavat?"
Ihastuttava jatko-osa
Lilyn ja Atlaksen rakkaustarinalle.
Imelää siirappia,
mutta pidin todella.
Suosittelen.

"Tukholmaa riepottelee lumimyrsky, mutta se ei estä kaupunkilaisia lähtemästä perjantai-illan viettoon tavalliseen tapaan. Viikonlopun päättyessä kaksi naista on kadonnut. Rikosylikomisario Conny Sjöberg saa kollegoineen todeta tapauksissa epämiellyttäviä yhtäläisyyksiä. Molemmat naiset ovat eläneet alistavissa suhteissa, ja kumpikin on saattanut kadota omasta tahdostaan. Dramaattinen ruumislöytö saa poliisin kuitenkin toisiin ajatuksiin. Tapahtumien todellista laitaa selvitettäessä vastassa on monia yllätyksiä. Kuka lopulta on uhri ja miksi?"
Ja kuka olikaan kuka!
Rikosylikomisario tekee kaikkensa
ja löytää kadonneet.
Suosittelen.