sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Lokakuun luetut

"2000. Älykäs, kunnianhimoinen ja jo kovasti aikuisuutta tavoitteleva Vanessa rakastuu 42-vuotiaaseen englanninopettajaansa niin kuin vain 15-vuotias tyttö voi rakastua. He aloittavat suhteen, jossa mikään ei ole vain mustaa tai valkoista. 2017. #Metoo-liike räjähtää maailmalla. Vanessan entistä opettajaa syytetään sopimattomasta käytöksestä. Vanessa ei tiedä pysyäkö hiljaa ja siinä uskossa, että kaikki tapahtui hänen omasta tahdostaan vai uskaltautuako katsomaan menneisyyden tapahtumia kriittisesti. Mutta miten Vanessa voisi kieltää ensirakkautensa? Onko edes mahdollista, että mies, jota hän rakasti – ja joka väitti palvovansa vain häntä – olikin jotain ihan muuta?"
Voi tuota pientä Vanessaa!
Tarina on kerrottu hienosti 
kahdessa tasossa.
Suosittelen.


 

"Kirjan päähenkilö on puolustusasianajaja Leigh Collier. Murrosikäisen tyttären äiti. Asuu erossa miehestään mutta hyvissä väleissä miehensä kanssa. Arvostettu ja pidetty nainen. Mutta kiillotetun julkisivunsa takana hän piilottelee synkkää salaisuutta. Ja kuten arvata saattaa, eiväthän salaisuudet ikuisesti pysy piilossa. Puolustusasianajaja Leigh Collier saa yllättäen asiakkaakseen raiskauksesta syytetyn Andrew Tetantin, joka pudottaa melkoisen pommin. Andrew tietää Leighin salaisuuden. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2021. Eletään siis kasvomaskien, käsidesin, turvavälien ja nenänäytteenottotikkujen aikaa. Koronapandemian aiheuttamat mullistukset ovat vahvasti läsnä, mutta samaan aikaan elämä jatkuu. Korona on luonteva osa jännäriä mutta ei sen päätähti."Slaughter osaa.
Tarina pitää otteessaan
alusta loppuun saakka.
Suosittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti