sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Tammikuun luetut

"Auki jääneiden juttujen osaston, Osasto Q:n, johtoon asetetaan Carl Mørck. Hän on posttraumaattisessa tilassa aiemmin tapahtuneen rikospaikka-ammuskelun jäljiltä. Mørckin tiimistä kuoli yksi poliisi ja toinen halvaantui. Hän itse menetti motivaation työhönsä. Kyynisyys ei riitä varhaiseläkkeelle pääsyyn. Synkäksi muuttuneelle poliisille räätälöidään yhden miehen osasto, jotta muut poliisit pääsevät hänestä loitommalle. Adler-Olsen selvittelee aikalailla masentuneen miehen henkilökohtaisia ongelmia, mutta saa pyöritettyä myös karmaisevaa rikosjuttua. Tunnettu poliitikko Merete Lynggaard katosi merimatkalla vuonna 2002. Osasto Q avaa jäljettömiin joutuneen Mereten jutun keväällä 2007. Mørck kinuaa itselleen avustajaa, ja saa Tanskaan maahanmuuttajana asettuneen Hafez el-Assadin. Synkeä tarina saa humoristisia vivahteita antaumuksellisesti työskentelevästä Assadista. Kertomuksen kulussa Carlista ja Assadista hitsautuu lähes nerokas parivaljakko."
Jännittävä kirja.
Hyvä aloitus lukuvuodelle 2015.
Mielenkiintoista lukea
Adler-Olsenin kirjoja "väärinpäin",
uusimmasta vanhimpaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti