keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Matkakertomus jatkuu

Aamulla tutkailimme Isän
Puutarhaa.

 Puutarhuri oli hoitanut
työnsä tunnollisesti.

 Isosisko ja Vävy olivat päättäneet
lähteä vaeltamaan Koiran kanssa.
Siispä ahtauduttiin autoon
ja lähdettiin ajamaan
kohti lähintä 
Tunturia.

Pysähdyimme tankkaamaan vaeltajat.

Isoäiti osti puukon vaeltajien turvaksi.
Ystävällinen Myyjätär kaiversi
siihen nimen ja
vuosiluvun.

Seuraava pysähdyspaikka olikin
vanha tuttu
oli saanut uuden sisustuksen.

Kievarista matka jatkui eteenpäin,
kohti Tunturia.

Vain Koiranhännän heilahdus ja
sinne he katosivat...


Rullasen ja hänen Äitinsä
Puutarhakierros oli vielä kesken.

Siispä lähdettiin Rullasen Ainoan 
jäljellä olevan Enon pihalle.
 
Seuraavaksi suuntana 
Tre Kronor.
 

Ja pikainen piipahdus
Ulkomaan Kaupalla.
 

Sitten suuntana Rullasen 
Isän koti.

Matkalla pysähdyttiin viemään
kukkia keskimmäisen 
Enon ja Rullasen Isovanhempien
 haudoille.

 Vaikka kello oli jo paljon, 
päätimme vielä katsastaa
Enolan pihan.

Juhannusruusut näyttävät kukkivan
Enojen pihoissa
heinäkuussa.


Mansikkamaan vartijoina
toimivat
Herra Variksenpelätin ja 
edesmennyt 
Herra Kalasääski
 
Otto-kissan tehtävänä on 
vartioida koko muuta pihaa.
 

Hyvää yötä Enola.
Hyvää yötä vanha kesänavetta.

 Ja nukkumaan siitä.
Huomenna on edessä rankka
matkustuspäivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti