tiistai 22. tammikuuta 2013

Tarina Autosta

Tämän päivän tarina liittyy Autoon.
Rullanen nousi tänä aamuna sangen aikaisin, kuin töihin olisi lähtenyt, vaikka on lomalla.
Otti Koiran mukaansa ja hurautti Korjaamolle.
Autosta piti  korjata perää taannoisen peräänajon jäljiltä.
( Joulukalenteri, kahdeskymmenestoinen luukku)
Aika oli klo 800.
Rullanen ja Koira köpöttelivät hyvän kävelylenkin kotiin. 
Ilma oli vieläkin kaunis lomailma.
 
Kaikenlaista kivaa tapahtui päivän aikana.
Rullanen kävi tapaamassa suloista pientä poikaa, 
lähes lapsenlasta, uudessa kauniissa kodissa.

Ja kun Pikkusisko tuli töistä kello oli jo neljä iltapäivällä. 
Rullanen soitti Korjaamolle, että mitä autolle kuuluu, joko voitaisiin hakea se takaisin kotiin?
Mitään ei ollut tehty, 
Auto seisoi Korjaamon pihalla samassa paikassa, 
mihin Rullanen oli sen aamulla jättänyt.
Oli tapahtunut UNOHDUS.
Voiko näinkin käydä
Kyllä voi, näköjään.
Nyt on Rullasen asiakkuus tosi ohuen
langan varassa.
Ystävällinen Korjaamoesimies kiirehti antamaan
Rullaselle laina-auton, pikkuruisen kauppakassin.



 

Jos voittaisin lotossa, eikä tarvitsisi käydä niin
kaukana töissä, ostaisin tällaisen.
Siellä se nököttää autotallissa pikkuinen,
valkoinen Minivolkkari.
Huomenna Rullanen vaihtaa sen omaan
vedenvihreään.
     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti